perjantai 9. lokakuuta 2020

LUODE-hanke nuoren silmin

Koulu ilman seiniä, osa 2 


Hei, olen Sanni Kummala ja opiskelen Vierumäellä ammatillista perustutkintoa liikuntaneuvojaksi. Olen kiinnostunut luonnosta ja siellä liikkumisesta. Tykkään työskennellä ihmisten parissa ja mielestäni tulen toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Tässä blogissa käyn läpi omia kokemuksiani Luode-hankkeen aikana ja mitä olen kokemuksista oppinut.

Olin mukana Luode-hankkeen järjestämässä Koulu ilman seiniä (KIS)-projektissa yläasteella luokkani kanssa vuonna 2018 syksy-2019 kevät. Kaiken muun toiminnan lisäksi kävimme melonnan ABC kurssin Päijänteellä ja vaellusretkellä Repoveden kansallispuistossa, joista on jäänyt muistoihin tosi siistejä unohtumattomia kokemuksia. Ysiluokan alussa melontaretkellä meloin ensimmäistä kertaa, näimme kiiltomatoja pimeässä, tutustuimme toisiimme ja söimme hyvin. Nukuimme teltassa ja teimme ryhmäyttäviä harjoitteita, jotka kehittivät meidän luokkahenkeä.

Kirjoitimme retken aikana pieneen vihkoon päiväkirjaa päivistä ja pohdimme mitä olemme oppineet itsestämme, toisistamme ja retkeilystä. Tässä 15-vuotiaan Sannin kirjoittamia oivalluksia vihkoon retkellä, ‘’Opin havainnoimaan tilanteita, joista opin.’’, ‘’Opin luottamaan omiin taitoihini ja siihen, että selviän tilanteessa kuin tilanteessa.’’, ‘’Löysin omia vahvuuksia (sosiaalisuus).’’ Kun löysin vihkon ja luin näitä lauseita, ajattelin että ‘’Vau!’’, osasin jo silloin käsitellä ja oivaltaa omia pehmeitä taitojani.

KIS-projekti on upeinta mihin olen koulussa päässyt mukaan. Opin paljon, siitä kuinka luonnossa tulee toimia ja kuinka siellä voi selvitä monia päiviä. Löysin hyviä uusia ystäviä ja retkillä oli mukana huippu ohjaajat. Myös pehmeät taitoni ovat projektin myötä vahvistuneet ja nykyään osaan ymmärtää muita ihmisiä ja itseäni paremmin. Olen saanut lisää näkökulmia moniin eri asioihin ja ylittänyt itseni monesti. Koen itseni vahvemmaksi ja rohkeammaksi nyt. Luode-hankkeen tapa opettaa ja antaa oivaltaa asioita on innostava ja hyvä. Esimerkkinä voin kertoa itsestäni. Vaihdoin yläasteella vieraaseen kouluun ja pääsin mukaan KIS-projektiin, projektin kautta pääsin luokkaani sisälle todella nopeasti. Kun vuosi oli ohi ja projekti sai päätöksensä, olin vielä enemmän kiinnostunut luonnossa liikkumisesta ja retkeilystä. Koen myös ajatusmaailmani kehittyneen. 

Syksyllä 2019 pääsin Suomen Urheiluopistoon opiskelemaan liikuntaneuvojaksi, jota ennen lähdimme vielä KIS-projektissa olleiden oppilaiden vapaaehtoisten sekä Paavon,Elinan (OBF) ja Jyrkin (OBF) kanssa vapaaehtoiselle melontaretkelle Päijänteelle. Tällä retkellä pohdimme omaa luontosuhdettamme ja sitä, mitä nuori voi saada luonnossa vietetystä ajasta. 

Osallistujasta työharjoittelijaksi 

Luode-hankkeen kautta olen oppinut paljon uutta ja saanut paljon hyvää. Jo yläasteella innostuin seikkailukasvatuksesta ja Paavon työstä, jonka takia hakeuduinkin toisena opiskeluvuotena Paavo Heinoselle LUODE-hankkeen työharjoitteluun. Tämän parempaa työssäoppimisen paikkaa ei minulle voisi olla. Hakeuduin juuri Paavolle työssäoppimisen jaksolle, koska mielestäni hänellä on hyvä tapa neuvoa ja ohjata ihmisiä. Halusin myös tietää kuinka paljon valmisteluja ja suunnittelua retki/ohjaus luonnossa vaatii. Osa syy oli myös se, että tiesin Paavon työskentelevän Vierumäellä, jossa minäkin olen opiskelijana.

Hain Luode-hankkeeseen työharjoitteluun, jotta näen haluanko todella tehdä tulevaisuudessa töitä luonnossa ja nuorten kanssa. Mielestäni tällainen työ, jossa saa työskennellä ihmisten kanssa ja liikkua luonnossa on motivoivaa, se tuo itsellenikin energiaa. Työssäoppimisen aikana olen tehnyt monia erilaisia tehtäviä, kuten ohjannut nuoria luonnossa, ollut mukana suunnittelemassa projekteja ja pohtinut kuinka omia hyviä kokemuksiani luonnosta voisi jakaa muille nuorille. Tämä harjoittelujakso on ollut mielenkiintoinen ja opettavainen. Olen oppinut paljon hanketyöstä; mitä se tarkoittaa ja mitä kaikkea täytyy tehdä ennen projektia ja sen jälkeen.

Loppujen lopuksi Luode-hankkeessa mukana oleminen on opettanut minulle ennakkoluulottomuutta, omatoimisuutta ja rohkeutta tehdä ja toteuttaa asioita, joista pitää. Koen että olen kasvanut tämän hankkeen avulla ja oppinut uusia taitoja elämään. 

 

Hyvää syksyä, 

Sanni

#luodehanke#nuoret#luonto#oppimisympäristö#laaja-alaisetoppimiskokonaisuudet




lauantai 27. kesäkuuta 2020

Valon kuvaamista


Pitkospuut, Lotta Hiitelä
Luode-hanke järjesti neljän viikon mittaisen luontokuvausta älypuhelimella verkkokurssin keväällä 2020. Kurssin suosio yllätti meidät järjestäjät ja muokkasimme kurssin rakennetta niin, että pystyimme ottamaan kurssille mukaan jopa 120 osallistujaa. Mahtavaa oli se, että kurssilaisia oli Haminasta Ivaloon, joten kurssi tavoitti nuoria hyvin riippumatta missä he asuvat. Koulutuksen ohjasi  valokuvaaja ja opettaja Susanna ”Suski” Mikander. 

Varjo, Vilma Helimäki
Jokaiselle viikolle oli teema ja aiheesta julkaistiin sähköiset oppimateriaalit   maanantaisin. Viikonlopuksi julkaistiin teemaan sopiva kuvaustehtävä. Tehtävät palautettiin omaan kansioon ja niistä sai koulutuksen päätyttyä palautteen. Lisäksi kurssilaisilla oli mahdollisuus liittyä suljettuun facebook-ryhmään ja jakaa siellä myös omia kuviaan. 

Muurahainen, Jessica Helen-Ojanen
Ilmoittautumisen yhteydessä osallistujat kertoivat toiveita ja tavoitteita kurssille. Monella tavoitteena oli oppia perusasioita liittyen valokuvaamiseen kännykällä. Useat kaipasivat ideoita sommitteluun, valon ymmärtämiseen, vinkkejä maisemakuvaukseen, yksityiskohtien kuvaukseen sekä  eläinten kuvaamiseen.  Haluttiin myös oppia tallentamaan liikettä, tunnetta ja tunnelmaa. 

Auringonlasku, Malla Koivisto
Luontokuvauksen kuukauden kestävällä kurssilla tutustuttiin luontokuvauksen eri tyyleihin maisemakuvauksesta makrokuvaukseen. Saatiin perustiedot sommittelusäännöistä, joita pääsi kuvaustehtävien kautta kokeilemaan käytännössä. Kurssilla opeteltiin näkemään valon eri ominaisuuksia luonnossa ja toteutettiin kuvausprojekteja eri aiheista. Aiheena saattoi olla esimerkiksi lähikuva luonnosta, taidekuva, maisema, eläin, retkiruoka, nuotio tai ulkoilulajit. Lisäksi opeteltiin käyttämään kuvankäsittelyaplikaatioita omalla mobiililaitteella. 

Kimmellys, Iiris Lepistö
Kurssilaisten palautteessa tuli ilmi, että kurssista pidettiin ja se oli erikoiseen etäkevääseen hyvin soveltuva, voimauttava ja helposti itsenäisesti toteutettava. Kurssin läpikäyneet saivat kurssin loputtua todistukset. Kurssin sisältö oli yhden opintopisteen arvoinen ja osa kurssilaisista pystyi hyödyntämään koulutusta opiskeluissaan. Palautteessa todettiin, että verkossakin voi oppia kaikenlaista ja omaan tahtiin opiskelu antoi tilaa luovuudelle. Viikottaiset teemat toivat rakennetta ja jämäkkyyttä opiskeluun. Monet pitivät siitä, että kurssin aikana sai jakaa omia kuvia facebookiin ja saada muilta palautetta.

Kurssilla otettiin mahtavia ja monipuolisia kuvia. Luontotunnelmat ympäri Suomea saivat taas oivaltamaan, että meillä on täällä paljon nähtävää, koettavaa ja kuvattavaa.


Taidelampi, Säde Kuusisto
Teksti Elli Keisteri-Sipilä
#luodehanke#valokuvaus#taidelähtöisetmenetelmät#luovuus#nuoret

perjantai 5. kesäkuuta 2020

Kirjoittaminen on näkyväksi tulemista


Koronavirus pakotti meidät luodelaiset etsimään uusia toteutusmuotoja toiminnalle nuorten kanssa. Yksi niistä oli Kirjoittamisen ilo -verkkokurssi, jota vetivät Tarinavoima Oy:n Anu-Liisa Rönkä sekä kirjailijat Petri Tamminen ja Antti Rönkä. Heidän lähtökohtansa ja tavoitteensa kurssille kiteytyivät kolmeen asiaan: innostus, keveys ja hauskuus sekä turva.

- Päämäärämme oli innostaa nuoret kirjoittamaan ja huomaamaan, että he pystyvät luomaan jotain, mistä he eivät etukäteen tienneet. Toissijainen tavoite oli se, että samalla kirjoittamisen taito paranee, kuvaa Anu-Liisa Rönkä.

Toisaalta ohjaajat pyrkivät siihen, että tehtävät olisivat keveitä ja hauskoja - varsinkin alussa, kun yritetään ilmaisukynnyksen yli. Tärkeä lähtökohta oli myös olla nuorille rauhallinen kannustava aikuinen tämän kurssin ajan. Tarinavoiman oma kirjoittamisen filosofia lähtee ajatuksesta ”En tiedä mitä ajattelen asiasta, kun en ole vielä kirjoittanut siitä.”

- Kirjoittaminen on enemmän löytämistä kuin etsimistä, ja on palkitsevaa että nuori löytää itsestään voimavaroja, kykyjä, maailman hahmotusta ja itsereflektiota. Kirjoittaminen on näkyväksi tulemista ja se on nuorille keskeistä, kuvailevat ohjaajat.

Muihin taiteenlajeihin verrattuna kirjoittaminen ei vaadi soitinta tai sivellintä vaan väline on sanat. Kurssille tulevan kirjoittajan resurssi on elämä, jonka hän oppii havaitsemaan aiheistoksi, asiantuntemukseksi ja tarinoiksi. Kun syntyy halu kertoa, keinojen opetteleminen ei tunnu enää raskaalta, eikä palautteen vastaanottaminen ikävältä, kun samalla hyvin syvästi tietää, että tämä auttaa minua kertomaan tarinani paremmin.

Ohjaajat kokivat palkitsevana, että nuoret lähtivät niin innolla mukaan. Samoin se, että nuoret olivat hyvin vastaanottavaisia opetukselle; he kehittyivät ja tekivät harjoituksia juuri siitä aiheesta, mikä oli tarkoituksin. Ohjaajille jäi olo, että he saivat yhdessä nuorten kanssa aikaan ilmaisun iloa ja samalla kirjoittajat oppivat.

Nuoret puolestaan antoivat huikeaa palautetta. He kiittivät hyvästä ja innostavasta ilmapiiristä, motivoivista tehtävistä ja kannustavasta palautteesta. Osalle kurssin tehtävät toivat arkeen kaivattua rytmiä.

- …on ollut hauskaa huomata, että kun tämän kurssin tehtävät ovat olleet tehtynä, odottaa jo uusia, tai päätyykin kirjoittamaan omia juttujaan! Yhtäkkiä onkin tullut tarve kirjoittaa ja se tarve on alkanut pakottaa keskellä päivää.

- Kokemukseni ovat koulun äidinkielen tunneilta, joten kurssi on syventänyt osaamista paljon! Olen entistä varmempi aiheista, joista haluan tulevaisuudessa mahdollisesti kirjoittaa.

- Kurssi on ollut hyvä tilaisuus kirjoittaa tekstejä, jotka ovat poissa omalta mukavuusalueelta, suoritusvapaaseen ympäristöön.

- …kurssin aloittaminen oli hyvin jännää ja halusin haastaa itseäni kirjoittaa eri tavalla omasta näkökulmasta. Aluksi tietysti hävetti ihan kauheasti, mutta sitten lopuksi tuli sellainen ylpeä ja iloinen olo.

- Lisäksi elämänhaluni on palannut kirjoittaessani ja haaveilen jo uudesta opiskelupaikasta, aion vaihtaa alaa joka oikeasti inspiroisi minua ja en enää itkisi sitä, että olen vielä hukassa.

- Tämä on minulle ollut ihanan rentouttavaa ja sellaista, mitä olen kaivannut, kun miettii elämää pelkkänä ahertamisena ilman mitään luovaa ajattelua.

Kurssilla toistettu "show don’t tell" -ohjeen nuoret kokivat kaikkein antoisampana ja usean maininnan sai rohkaisu: "Jotain on aina parempi kuin ei mitään".

Alla Sofia Storbergin kirjoitus havainnointitehtävästä.

#luodehanke#taidekasvatus#nuoret#luovuus#luovakirjoittaminen#taidelähtöisetmenetelmät
Anja Kuhalampi



Hän syventyy kirjaansa, hän ei halua viereensä ketään.
Kun tietty aika on kulunut, hän ponkaisee huoneestaan. Askeleet ovat kuin norsulauman karnevaalit.
Hän ravaa edestakaisin levottomasti talossa, hän ei kuule mitään. Korvista kaikuu vain sointuja, joita hän kuulee.
Jos hän haluaa kuulla jotain, hän karjaisee kovalla äänellään sanoja.
Hän nauraa huoneessansa, voiko opiskelu olla niin hauskaa?
Nauru kaikuu talossa, jossa muuten on hiljaista, tyhjää ja hieman ankeaa.
Kun joku on pielessä hän tokaisee sievästi, pikkuruisella äänensävyllä jotain mumisemisen ja ininän sekoitusta.
Lopulta hänellä on tarve selittää asiat juurtajaksaen, jotta mikään ei jää epäselväksi.
Tämä mielentila on mielenkiintoinen, sillä se on kasattu monesta. Se ei ole vain yksi, ainukainen. Se on ainutlaatuinen.
Tavarat voivat olla hukassa tai niitä ei vain ole juuri nyt, mutta ei se mitään. Naapurihuoneesta löytyy lainattavaksi,
eri asia onko lupaa saada.
               
Sofia Storberg