tiistai 15. tammikuuta 2019


Kohti uutta vaalikautta

Selasin viime vaalien aikaan tehtyä Nuorisotutkimusseuran analyysia Nuoruus vaaliohjelmissa: toimenpiteitä vaan ei toimintaa. Tutkijat tarkastelivat puolueiden vaaliohjelmia nuoruutta koskevien kysymysten näkökulmasta: mitkä näkökulmat tai teemat hallitsivat, mitkä jäivät katveeseen? Erityisen kiinnostavaa oli nuorista ja nuoruudesta piirtyvä kuva, joka ohjelmista oli tulkittavissa?

Nuorisotutkimuksessa nuoruutta on perinteisesti tarkasteltu itseisarvoisen tärkeänä ajanjaksona ja nuoria on arvostettu yhteiskunnallisina toimijoina, joilla on kykyä, halua ja oikeuksia vaikuttaa omaan lähiympäristöönsä. Tästä näkökulmasta tarkasteltuina puolueohjelmat olivat tutkijoille karua luettavaa. Nuoret tulivat mainituiksi etupäässä palvelujärjestelmän toimenpiteiden kohteina, joka jätti heidän potentiaalinsa politiikan toimijoina arvailujen varaan. Niin ikään kansalaisyhteiskunta nuorten toiminnan arkisena areenana ei saanut ansaitsemaansa huomiota puolueohjelmissa, joissa kansalaiseksi kasvamisen instituutioina mainitaan lähinnä koulu ja koti.

Nuoret näyttäytyivät tutkijoiden mukaan vaaliohjelmissa lähinnä perinteisten instituutioiden, palvelujärjestelmän ja riskiajattelun kautta. Tutkijoita ei tätä taustaa vastaan yllätä, että nuoret eivät löydä vaaliohjelmista tai ylipäätään politiikasta mitään tarttumapintaa.

Positiivisena nähtiin se, että nuoret ovat läsnä lähes kaikkien puolueiden vaaliohjelmissa erityisenä ikäryhmänä. Vaaliohjelmissa nostetaan esiin ilmiöitä, jotka koskettavat nuoria ikäryhmiä aivan erityisesti. Puolueita ei voi täten syyttää nuorten ja nuoruuden ohittamisesta.

Analyysi paljasti, että yhteiskunnallinen yhdenvertaisuus ja sen kääntöpuoli, eriarvoisuus, yhdistivät yllättävänkin vahvasti kaikkia puolueohjelmia, vaikka retorisissa ja sisällöllisissä käsittelytavoissa eroja ohjelmien välille löytyikin. Nuoriin liitettyinä kysymyksinä eriarvoisuus ja yhdenvertaisuus nousivat esiin tasa­a-rvoisen ja viihtyisän peruskoulutuksen puolustamisena sekä erilaisina syrjäytymisen vastaisina toimina.

Eriarvoisuuden ylisukupolvisuus ja kasautuvuus tunnistettiin mutta tilaa ei tuntunut löytyvän muutosvalmiudelle. Esimerkiksi vaaliohjelmissa oli vain vähän käytännön ratkaisuehdotuksia nuorten työllisyyden parantamiseksi tai niin sanottuihin epätyypillisiin työsuhteisiin työllistyneiden nuorten aseman vahvistamiseksi. Tutkijat kysyivätkin, ovatko puolueet edelleen vahvasti kiinni vanhoissa malleissa, vaikka työelämä rakenteineen ja olosuhteineen on rankassa muutoksessa.

Uudet vaalit ovat ovella ja toivoa sopii, että politiikasta ja poliittisesta toiminnasta avautuisi uudenlaisia toiminnan muotoja, joissa nuorten ääni, toimintatavat ja näkökulmat tulisivat kuulluiksi ja arvostetuiksi.

Anja Kuhalampi, #LUODE-hanke

Lähde: Nuoruus vaaliohjelmissa: toimenpiteitä, vaan ei toimintaa.

Nuorisotutkimusseura ry. nuorisotutkimusverkosto NÄKÖKULMA Huhtikuu 2015, nro 1

maanantai 12. marraskuuta 2018


Taidekasvatuksen suhde ympäristöön

Anniina Suominen on toimittanut erittäin kiinnostavan teoksen taidekasvatuksen suhteesta ympäristökysymyksiin ja tasa-arvon toteutumiseen. Teoksen nimi Taidekasvatus ympäristöhuolen aikakaudella kertoo esseiden läpileikkaavasta teemasta. Kirjoittajat herättävät keskustelua taidekasvatuksen mahdollisuuksista ekodemokratian ja yhteiskunnan tasa-arvoisuuden edistäjänä.

LUODE-hankkeen näkökulmasta aihepiiri asettuu EU:n määrittelemiin kestävän kehityksen ja yhdenvertaisuuden horisontaaliperiaatteisiin, joissa korostuvat tavoitteet lisätä nuorten kiinnostusta luontoa kohtaan ja vahvistaa heidän ympäristövastuullisuuttaan sekä rakentaa yhdenvertaisuutta ja toimia sukupuoli- ja kulttuurisensitiivisesti. Teos antaa runsaasti ajattelemisen aihetta näistä perspektiiveistä.

Suominen kuvaa johdannossa, kuinka ihmiskuntana olemme nykyään hyvin tietoisia niistä haasteista ja uhista, joita maapallon ekologisen tasapainon järkkyminen ja resurssien suhteeton käyttö aiheuttavat. Viime vuosikymmenien aikana taidekasvatuksen yhteydessä on keskusteltu ympäristökasvatuksesta, ympäristötaiteesta, ympäristötaidekasvatuksesta, ympäristöpolitiikasta, kierrätyskäytännöistä ja ympäristön tuhoutumisesta.

Suomalaisen taidekasvatuksen traditiot ovat Suomisen mukaan kansainvälisesti tarkastellen erityiset. Vaikka lähestymistavat ovat vuosikymmenien kuluessa muuttuneet, on suomalaisessa taidekasvatuksessa säilynyt yhteiskunnallisen vastuun ja tiedostavan eettisyyden traditio. Tasa-arvoon, sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja demokratiaan liittyvien kysymysten esille tuominen on mukana suomalaisessa taidekasvatuksessa. ”Tämä painotus on ainutlaatuinen, jos sitä verrataan esimerkiksi kansainväliseen kehitykseen”, kirjoittaa Suominen.

Kirjan esseissä viitataan aktivismipedagogiikkaan, kriittiseen pedagogiikkaan sekä ekososiaaliseen oikeudenmukaisuuskasvatukseen. Rivien välistä voi lukea tutkijoiden ja taidekasvattajien syvän huolen ihmisten ja yhteisöjen hyvinvoinnista. Taidekasvattajat ja taiteilijat työskentelevät monialaisesti tieteen ja taiteen rajapinnoilla sekä pyrkivät toiminnallaan vastaamaan yhteiskunnan ja yksilöiden tarpeisiin.  

Kun LUODE-hankkeessa pyrimme luomaan uudenlaista mallia, jossa taidekasvatus, seikkailu- ja elämyspedagogiikka törmäytetään yrittäjyyskasvatuksen perinteisiin, tulisi mielestäni antaa tilaa taidekasvatuksen sisältämille ympäristö- ja tasa-arvo kysymyksille.

Taide, taidekasvatus antaa eheyttäviä kokonaisvaltaisia kokemuksia. Suominen tähdentää: ”Kun maailma näyttäytyy ristiriitaisena, jakautuneena, uhattuna ja haavoittuneena, silloin tarvitaan taiteellista ja kasvatuksellista toimintaa, joka tavoittelee kaikkia ihmisenä olon osa-alueita”.

Anja Kuhalampi

#luodehanke

Suominen Anniina (toim.): Johdanto. Taidepedagogisia, taiteellisia,
tutkimuksellisia ja filosofisia perspektiivejä ekososiaaliseen oikeudenmukaisuuskasvatukseen. Teoksessa Taidekasvatus ympäristöhuolen aikakaudella - avauksia, suuntia, mahdollisuuksia (2016). Helsinki. Taiteen laitos.