tiistai 19. maaliskuuta 2019

OAJ:ltä ehdotuksia työelämäjaksojen kehittämiseksi

Ehdotuksia työelämäjaksojen kehittämiseksi

Helmikuun lopulla julkistettiin Lapsiasiavaltuutetun toimiston selvitys, miten työelämään tutustumis- eli tet-jaksot toteutetaan peruskouluissa ja millaisia näkemyksiä ja kokemuksia oppilailla on jaksoista. Julkaisutilaisuudessa OAJ nosti esiin omat näkemyksensä, jotka kutkuttavasti ovat linjassa LUODE-hankkeen tet-selvitysten kanssa.
OAJ perään kuulutti opetushallitusta ja ministeriöitä tukemaan työelämään tutustumista. Selvityksen mukaan koulujen työelämään tutustumisjaksot ovat monille yläkoulun oppilaille myönteinen kokemus. Jaksoilla oppilaiden on mahdollista saada motivoivia kokemuksia työelämästä ja tukea omiin ammattivalintoihin. Mutta on kuitenkin joukko oppilaita, jotka eivät koe tet-jaksoista olevan hyötyä. Selvityksessä, jossa kartoitettiin 66 oppilaan kokemuksia ja 29 opettajan näkemyksiä, noin kolmasosa yhdeksännen luokan oppilaista kuvasi jaksoja koskevia kokemuksiaan kielteisesti. Samankaltaisia olivat LUODE-hankkeessa tehtyjen kartoituksen tulokset.
-          Tämä selvitys osoittaa, että jaksoihin liittyy ongelmia, joita ratkaisemalla tet-jakson vaikuttavuutta ja oppilaiden yhdenvertaisuutta voitaisiin lisätä. Yksi näistä haasteista on se, miten pystymme takaamaan jokaiselle oppilaalle tet-harjoittelupaikan ilman perhetaustan vaikutusta, lapsiasiavaltuutettu Kurttila toteaa.
OAJ:n mielestä, jotta työelämään tutustuminen olisi sisällöllisesti yhtä laadukasta kaikille oppilaille, Opetushallituksen tulisi laatia yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa työnantajille suunnattu valtakunnallinen opas työelämään tutustumisesta.
Oppaassa kerrottaisiin, millainen voisi olla tet-oppilaan päivä tai viikko ja mitä tet-jaksoon olisi hyvä sisällyttää. Oppaassa pitäisi olla oma osio työpaikalla olevalle oppilaan työpaikkaohjaajalle siitä, mitä kaikkea ohjaajan on hyvä ottaa huomioon ja mitä laki säätää töistä, joita oppilaalla voidaan teettää. 
Oppaassa olisi hyvä olla myös mallipohja tet-jakson toteuttamissuunnitelmaksi. Samalla voitaisiin suositella, että yritykset laativat omat suunnitelmansa, jolloin tet-oppilaan ottaminen olisi helpompaa ja työpaikan tet-osaaminen kehittyisi kerta kerralta, kun oppilailta kerättäisiin palautetta ja ideoita. Myös palautteen keräämistä varten voisi valtakunnallisessa oppaassa olla erilaisia mallipohjia.
Tätä kaikkeahan me jo teemme LUODE-hankkeessa. TÖIHIN SIITÄ -vihkonen voi osoittautua hyvinkin arvokkaaksi!
Anja Kuhalampi
#luodehanke#työelämätaidot#nuoret#työelämääntutustuminen#tet#työllisyys#uusityö#tasa-arvo#yhdenvertaisuus#


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti