tiistai 29. toukokuuta 2018


Seinäjoelta luoteeseen

Hieman yhtäkkisesti tuli pöydälleni Luode-hanke, jonka koulutuksia oli jo järjestänyt Seinäjoella. Luode -hanke on yksi kolmesta työpöydälläni olevasta hankkeesta, joten aluksi monenlaiset ajatukset risteilivät mielessäni. Mian siirtyminen Taideyliopiston sisällä uusiin tehtäviin tuli yllätyksenä, koska kaikesta hänen tekemisestään näkyi aito innostus Luode-hankkeeseen. Olin selvillä Taideyliopiston Luode -hankkeen toteutusten sisällöistä Seinäjoella, mutta nyt mukaan siis tulisi uusia kaupunkeja: Lahti ja Raahe. Jonkin verran jopa jännitti, koska viimeisen kymmennen vuoden aikana, niin ESR, EAKR kuin Seinäjoen Yliopistokeskuksen hankkeet, olin toteuttanut yksin - niin projektipäällikkönä kuin kouluttajana. Molemmista uusista kaupungeista oli minulla kokemusta vain lomailijana tai urheilun kautta pelikentillä pesäpallo-, salibandy- ja lentopallojoukkueiden valmentajana. 

 

Hanke on kuitenkin lähtenyt käyntiin vasta hiljattain joten vain pieneltä takamatkalta lähdetään matkaa taittamaan. Toivottavasti oma kokemukseni työstä lasten ja nuorten parissa Kansanopistossa, urheilujoukkueiden valmentajana sekä substanssini taiteen ja varsinkin musiikin parissa ovat auttamassa ja viemässä hanketta kohti onnistumisia ja vaikuttavuutta. Hanketyössä usein hankkeen vaikuttavuus mitataan vasta hankkeen jälkeen: mitä jäljelle jää, kun me lähdemme tästä. Olemme onnistuneet vakiinnuttamaan toimia, saamaan merkittävää muutosta, uusimaan kuluneita ja kangistuneita rakenteita sekä luomaan uutta hyvää pöhinää. Kolmen lapsen isänä kannan suurta huolta nuorista ja varsinkin nuorista pojista. Heidän hiljaisuuden ja dropoutit haluaisin muuttaa tulevaisuuteen innostuneesti ja luottavaisesti suhtautuvaksi matkaksi: onnistumisiksi ja iloiseksi tekemiseksi. Toisen viikon maanantaina - eilen, oli kolme eri palaveria ja päivä menikin lähes täysin näiden puitteissa. Tiistaina aloin jo itsenäisemmin työskentelemään minulle annettujen tehtävien parissa. Olen alusta asti kokenut oloni hyvin tervetulleeksi koko työyhteisöön. 

 

Näillä mietteillä olen matkalla ensimmäiseen tapaamiseen Lahteen Sitoumus 2050-tapahtumaan, jossa tapaan lähes koko hankeryhmän. Kutkuttavaa jännitystä ja poreilevaa innostusta tuntien olen aloittamassa työtäni osana hankkeen työryhmää. Etäisyydet ovat ehkä vähän pidemmät Seinäjoelta kuin Helsingistä, mutta toteuttaja olemme yhtä kaikki samaa Taideyliopistoa.
#luodehanke



Petri aistimassa fiiliksiä Pikku-Veskussa Sitoumus2050-tapahtumassa.