Hämmentyneenä ja ahdistuneena olen seurannut uutisointia Koskelan tapahtumista, jossa kolme nuorta surmasivat lastensuojelun asiakkaana olevan nuoren pojan. Ehkä eniten kirjoittelussa on vaivannut eri instituutioiden ja viranomaisten ristiriita puheiden ja tekojen välillä.
”Lastensuojelu
tekee aina parhaansa suojellakseen jokaista lasta ja nuorta”, vakuuttavat lastensuojelun
työntekijät. Samaan hengenvetoon he korostavat ettei lastensuojelu toimi tyhjiössä ja viittaavat koulujen ja oppilashuollon
resursseihin. Siis siihen, onko koulupsykologeja,
kuraattoreita, terveydenhoitajia ja koululääkäreitä tarpeeksi.Vastuuta sysätään toisiin instanssehin.
Kouluista vastaavat johtajat ja rehtorit eivät esimerkiksi ota Koskela-tapauksessa suoraan kantaa poliisin tietoihin uhrin pitkään jatkuneesta koulukiusaamisesta. He antavat kyllä ymmärtää, että tänä päivänä on tehty useita toimenpiteitä koulukiusaamisen kitkemiseksi ja että vakavissa tapauksissa ”olemme moniammatillisessa yhteistyössä poliisin ja lastensuojelun kanssa”.
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohto puolestaan kertoo, etteivät kouluviranomaiset voi kommentoida yksittäisen oppilaan asioita. Varsinkaan, kun meneillään on poliisin esitutkinta. Joskin koulun työntekijöiden mielestä sosiaalitoimen väki ei aina kerro heille riittävästi nuoren asioista. Tämän vuoksi koulun työntekijät kokevat usein tekevänsä päällekkäistä työtä sosiaalitoimen kanssa.
Sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista säädetyn lain mukaan vaitiolo-ja salassapitosäädökset estävät sosiaalityöntekijää jakamasta asiakasta koskevia tietoja muutoin kuin asiakkaan luvalla. Kuitenkin hyvin ponnekkaasti ilmaistaan monissa yhteyksissä, kuinka "koulun ja sosiaalitoimen välisen yhteistyön tulee olla avointa vuorovaikutusta" - salassapitosäädökset huomioiden.
Apulaispormestari viestittää, että nuoriin liittyvät tiedot ovat luottamuksellisia eikä niitä siksi pysty kommentoimaan. Hänen näkemyksensä mukaan isossa mittakaavassa yhteiskunnan on pystyttävä suojaamaan sen tarpeessa olevia mutta ”on ymmärrettävä kuitenkin viranomaistoiminnan mahdollisuuksien rajallisuus epätäydellisessä maailmassa.”
Vaikuttaa siltä, että poliisi ottaa ainoana vastuuta myöntämällä epäonnistumisen ja sanomalla: ”me, yhteiskunta, emme tee tarpeeksi. Lastensuojelun ammattilaiset ovat toistuvasti ottaneet esiin keinojensa ja voimavarojensa riittämättömyyden. Mikään ei silti muutu, perustetaan vain lisää työryhmiä ja pidetään kokouksia”.
Anja Kuhalampi
#luodehanke#koulukiusaaminen#lastensuojelu#väkivalta#sosiaalitoimi#koulu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti