torstai 6. helmikuuta 2020

Harrastustakuu yhdenvertaisuuden asialla?


Nuorten vapaa-ajan harrastamista on perinteisesti hyödynnetty muun muassa kansalaiskasvatuksen välineenä. Nyt vapaa-ajan harrastaminen on noussut Nuorisopolitiikan keskiöön, jolloin se nähdään ennen kaikkea välineenä syrjäytymisen ehkäisylle ja hyvinvoinnin edistämiselle. Viime vuosina on keskusteltu erityisesti harrastustakuusta – yhden mieleisen harrastuksen takaamisesta jokaiselle lapselle ja nuorelle.

Harrastustakuun ajatus löysi tiensä myös Suomen hallituksen agendalle Sipilän hallituksessa, joka kirjasi sen toimenpideohjelmaansa. Nykyinen Marinin, hallitus on varannut harrastustakuun toteutukseen huomattavia taloudellisia resursseja ja marraskuussa 2019 asetettiin opetus- ja kulttuuriministeriöön työryhmä valmistelemaan konkreettista esitystä harrastustakuun toteutuksesta.

Nuorisotutkimusverkostossa toteutettiin vuosina 2018–2019 tutkimushanke lasten ja nuorten harrastamisen yhdenvertaisista mahdollisuuksista Suomessa. Hankkeen loppuraportti, Leena Haanpään selvitys Harrastustakuu: yhdenvertaisuuden asialla ilmestyi lokakuussa 2019.

Tutkimuksen tuloksissa korostetaan omaehtoisen tekemisen merkitystä harrastustakuussa ja syrjäytymisen ehkäisemisessä. Se olisi tärkeää nostaa nykyistä näkyvämmin esille harrastamisen eri foorumeilla ja syytä nostaa myös kunnallisten vapaa-aikapalveluiden kehittämiskohteeksi.
Esimerkiksi urheilussa tai musiikissa, tarvitaan sekä huipulle vieviä että erityisesti suuria massoja aktivoivia harrasteseuroja tai oppilaitoksia. Nuorille pitäisi antaa valinnanmahdollisuus huipulle tähtäävän tavoitteellisen kilpailun ja harrastuspohjalla toimivan kisailun välillä. Kilpailun tulisi olla mahdollisuus, ei itseisarvo.

Tutkimuksessa varoitetaan myös harrastustakuun kansallisessa toteuttamisessa piilevistä vaaroista. Mikäli harrastustakuun toteuttamiseen tarkoitettuja julkisia avustuksia myönnetään vanhoja harrastamisen käytäntöjä uusintaviin, ylläpitäviin ja edistäviin tarkoituksiin, kuten kilpaurheilun tukemiseen, voi harrastustakuu entisestään vahvistaa lapsia ja nuoria erottelevaa
harrastamista.

Tästä syystä tutkimuksessa peräänkuulutetaan harrastustakuu toiminnan järjestäjän arvopohjaa ja halua organisoida aidosti yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon perustuvaa harrastamista. Tutkijat muistuttavat, että huoli nuorten arjen elinolojen polarisoitumisesta ja syrjäytymisestä on
aiheellinen. Kaikki nuoret eivät ole taloudellisesti samassa lähtöruudussa. Tällöin kunnan omat palvelut ja yhteistyö kolmannen sektorin toimijoiden kanssa nousevat ensiarvoisen tärkeään asemaan.

Tekstin referoinut Anja Kuhalampi
#luodehanke#nuorisotutkimus#harrastustakuu#syrjäytyminen#syrjäytymisenehkäisy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti