maanantai 19. maaliskuuta 2018


Hyvää pöhinää seikkailukasvatuksen ympärillä


Vierumäellä vietettiin kahdennettoista Seikkailukasvatuspäivät viime viikolla. Paikalla oli vanhoja konkareita verkoston muodostumisen alkuajoista lähtien. Mutta iloinen yllätys oli, että osanottajien joukosta puolet oli ensimmäistä kertaa päivillä.


Toinen yllätys liittyi Mun juttu -hankkeen maininkeihin. Jopo-luokan opettajat kertoivat kolmen sadan hengen yleisölle melontaretkistä Vierumäen ja Outward Bound Finlandin kanssa. Yhteistyö munjuttulaisten kanssa oli tuonut heille paljon hyviä oivalluksia ja eväitä koulutyöhön. Luonto on hyvä oppimisympäristö. Sieltä täältä pitkin päivää tuli viittauksia Mun juttu -hankkeen pioneerityöhön.


Kolmas yllätys oli tutkijatapaamisen saalis. Paikalla oli kaksikymmentäkuusi innokasta tutkijaa. Tulossa on väitöksiä luontoliikunnasta, seikkailuterapian tehokkuudesta, itsesäätelyn kehittymisestä ja aktiivisesta oppimisesta. Tulevissa graduissa käsitellään muun muassa elämyspedagogisen prosessin vaikutuksia maahanmuuttajataustaisten nuorten toimintakykyyn. Kaiken kaikkiaan alan ympärillä on nyt nostetta ja pöhinää.


Erityisesti päiviltä jäi mieleen myllertämään nuorisotutkimusverkoston Mikko Salasuon luento Nuorten hyvän elämän määrittyminen sukupolvien ketjussa. Nimitykset x-, y- ja z-sukupolvi sekä tulevaisuuden alfa-sukupolvi saivat oivallisen jäsentelyn ja syvällisesti analysoidun sisällön. Aivan kuin viime lokakauun seminaarin Simon Beamesin luento olisi saanut jatkoa eri sukupolvien menteliteettejä avaavassa puheenvuorossa.


Anja Kuhalampi #luodehanke#seikkailukasvatus#elämyspedagogiikka#munjuttuhanke#z-sukupolvi



























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti