keskiviikko 28. maaliskuuta 2018


Projektiharjoittelijana Suomen Urheiluopistolla


Yhteisöpedagogiopiskeluideni myötä saavuin työharjoitteluun Suomen Urheiluopistolle, Vierumäelle maanantaina 19.3. Seuraavan kymmenen viikon aikana tulisin näkemään monipuolisesti hanke- ja projektityötä suunnittelusta aina toteutukseen asti. Tätä tukevat hyvin koulussamme käydyt teoreettiset opinnot, joiden myötä olen jo nähnyt yhteneväisyyttä työharjoittelujaksooni eri ihmisryhmien osallisuuden, projektien ja tapahtumien suunnittelun, ryhmädynamiikan sekä ohjaamisen ja erätaitojen näkökulmasta. Muita tavoitteitani ovat omien jo olemassa olevien tietojen sekä taitojen kartuttaminen ja tuominen työelämään, projektinhallintataitojeni vahvistaminen sekä verkostoituminen.

Moniammatillisuus, yhteistyö eri toimijoiden kanssa sekä kohtaaminen ovat vain muutamia avainsanoja puhuttaessa konkreettisista työelämän osa-alueista, työtä tehdään toisiamme tukien ja omia tietojamme sekä taitojamme jakaen. Ensimmäinen työviikko sujui hyvin uusien asioiden haltuun ottamisella, sekä tutustuen uuteen ympäristöön ja uusiin ihmisiin. Olen päässyt mukaan seuraamaan myös opiskelijoiden omia suunnittelupalavereja tulevia ohjauskertoja varten. Viikonloppuna, lauantaina olimmekin kaikki yhdessä maahanmuuttajien kanssa harjaannuttamassa erätaitoja luonnossa ruoantekemisen ja suunnistamisen parissa, mukavaa oli!

Omat tavoitteeni tulevat varmasti muuttamaan muotoaan ja osaltaan myös lisääntyvät. Mielenkiinto kysyä työharjoittelupaikkaa Suomen Urheiluopistolta tuli yhteisöpedagogin eri työkenttien tarkastelemisesta. Hanke- ja projektityö on myös kiinnostanut itseäni pidemmän aikaa, joten oli mahtavaa päästä katsomaan, miten yhdistää projektityötä omaan, tulevaan työkenttääni ja opiskeluuni sekä nähdä lähempää nuorten oma osallisuus ja osallistuminen. Toisen viikon maanantaina - eilen, oli kolme eri palaveria ja päivä menikin lähes täysin näiden puitteissa. Tiistaina aloin jo itsenäisemmin työskentelemään minulle annettujen tehtävien parissa. Olen alusta asti kokenut oloni hyvin tervetulleeksi koko työyhteisöön.



Aurinkoista kevättä!

Katja Kuusemo
Projektiharjoittelija         
                                                                   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti