keskiviikko 7. maaliskuuta 2018


TYÖELÄMÄTAITOJA VAPAAEHTOISTYÖSTÄ

 LUODE- hanke on lähtenyt mukavasti käyntiin. Meitä on tässä hankkeessa kuusi eri osatoteuttajaa. Yhdessä muodostamme melkoisen kattavan moniammatillisen tiimin. On osaamista mm. luontoliikunnasta, seikkailukasvatuksesta, yrittäjyyskasvatuksesta ja taiteesta.

Itse olen Suomen Ladulta ja osahankkeessamme yhtenä suurena tavoitteena on kouluttaa nuoria luontoliikuntaohjaajiksi Suomen ladun jäsenyhdistyksiin eri puolille Suomea. Hankkeessa on mielenkiintoisena puolena lisätä luontoliikuntaan myös taiteellista näkökulmaa. Tänä vuonna koulutamme Etelä-Suomen alueella nuoria Metsämörri-ohjaajiksi ja he pääsevät kartuttamaan työelämätaitojaan ohjatessaan ryhmiä jäsenyhdistyksissämme. Taiteellisena visiona meillä on luoda nuorten kanssa lisää musiikkia Suomen Ladun lastentoimintaan. Tavoitteena on tehdä alusta loppuun uusi luontolaulu ja siihen myös oma musiikkivideo. Innolla jo odotan mitä saadaan aikaiseksi. Muina koulutettavina lajeina meillä tulee olemaan frisbeegolf, lumenveisto ja nuorten itse kehittämä luontolaji.

LUODE-hanke eli luonto ja taide nuorten työelämätaitojen oppimisympäristönä. Olen mutustellut hankkeen nimeä ja miettinyt, että miten pystyisimme hankkeessa konkreettisesti lisäämään nuorten työelämätaitoja.  Olen palannut usein omaan nuoruuteeni ja miettinyt, että miten minä kartutin työelämätaitojani. Työelämätaidoiksi miellän mm. oma-aloitteisuuden, vuorovaikutustaidot, asenteen ja itsensä kehittämisen. Lisäksi jokaisessa työssä tietysti tarvitaan omaa erityisosaamista, mutta yleisiä työelämätaitoja voi tosiaan oppia koulumaailmassa ja harrastusten parissa. Itse olen tullut vahvasti siihen tulokseen, että suuren osan työelämätaidoistani hankin partion kautta. Vapaaehtoistyössä partiossa sain ottaa jo nuorena vastuuta isoistakin asioista. Partiossa opin mm. kokouskäytäntöjä, kirjanpitoa, ruuanlaittoa, lasten ja nuorten ohjaamista. Muistan, kuinka jo 16-vuotiaana organisoin ystäväni kanssa ruuat 30 hengelle viikonlopun retkelle. Vastuullemme kuului budjetointi, ruokien suunnittelu, ruokien ostaminen sekä ruuanlaitto oikeaan aikaan. Kaikki ei aina mennyt putkeen, mutta virheistä oppi ja kaikkeen sai tukea kokeneemmilta ja vanhemmilta.  Opin nuorena harrastuksen kautta aivan valtavasti taitoja mistä on ollut hyötyä elämässä ja työelämässä. 

Partio on täysin vapaaehtoisuuteen perustuvaa toimintaa kuten Suomen Ladunkin. Hankkeen tavoitteena onkin saada nuoret oivaltamaan, että vapaaehtoistyön tekeminen on todella antoisaa, avartavaa ja taitoja kerryttävää. Hankkeessa haluan antaa nuorille paljon vastuuta, rohkeutta ja uskallusta yrittää. Haluan tukea, kannustaa ja innostaa nuoria oppimaan uutta ja rohkeasti kokeilemaan uusia tapoja toimia. Tekemällä oppii ja taidot karttuvat ja vapaaehtoistyöstä saa kaiken lisäksi hyvän mielen😊

 Terkuin Elli Suomen Ladulta
#luodehanke#vapaaehtoistyö#työelämätaidot#partio#ulkonaoppiminen


 


1 kommentti:

  1. Kiitos Elli! Hyvää henkilökohtaista pohdintaa vapaaehtoistyöstä.

    VastaaPoista